30877733685_406af45bdd_z

”Joensuun Demarinuoret kannattavat oppivelvollisuuden laajentamista toisen asteelle sekä esiopetuksen muuttamista kestoltaan kaksivuotiseksi”, sanoo puheenjohtaja Juho Kettunen. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että esiopetukseen osallistuisivat 5-6-vuotiaat lapset. Oppivelvollisuus kuitenkin jatkuisi aina 19-vuotiaaksi asti, kattaen toisen asteen koulutuksen oppimateriaaleineen.

Muuttamalla esiopetus kaksivuotiseksi voidaan muodostaa lapselle rutiinia koulunkäyntiä kohtaan ja pehmentää siirtymistä koulumaailmaan. Tällä tavoin voidaan jo aikaisessa vaiheessa tunnistaa mahdolliset oppimisvaikeudet ja puuttua niihin. Oppivelvollisuuden laajentaminen puolestaan saattaisi koko ikäluokan joko ammatillisen tai lukio-opetuksen pariin. Tämä vahvistaisi nuorten asemaa työmarkkinoilla, helpottaisi jatkokoulutukseen hakeutumista ja laskisi työttömyyden uhkaa. Lisäksi laajentaminen madaltaisi syrjäytymisen riskiä.

Hiljattain julkaistun talouspolitiikan arviointineuvoston raportin mukaan positiivisten vaikutusten myötä uudistus rahoittaisi itsensä pidemmällä aikavälillä. Myöskään koulutuksesta koituvat kulut eivät enää muodostaisi merkittävää taakkaa nuorille ja heidän perheilleen. ”Yhdenkään nuoren tulevaisuuden ei tulisi kaatua opiskelutarvikkeista koituviin kuluihin”, Kettunen päättää.

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Juho Kettunen, puh. 0400 970 496