demarinuoret

Ilmastonmuutos koskettaa meitä jokaista. YK:n alainen hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli julkaisi lokakuussa raportin ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja seurauksista. Raportti on karua luettavaa. Päästöt on saatava rajuun laskuun, jotta voidaan pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Nyt puhutaan ihmiskunnan ratkaisevista vuosista.

Jokaisen yhteisön ja yksilön on toimittava. Meidän tulee mahdollistaa tulevaisuus myös seuraaville sukupolville. Tämä on otettava huomioon myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

”Vaadimme, että ilmastonmuutos otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon myös kevään eduskuntavaaleissa. Suomen on käytettävä sen vastuuta kansainvälisenä toimijana ja vastuunkantajana ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.  Meillä ei ole kuin yksi planeetta, pidetään siitä kiinni.” sanoo puheenjohtaja Juho Kettunen.

Tärkeää ei ole ainoastaan se, että suuret yritykset ja valtiot ottavat huomioon ilmastonmuutoksen ja sen seuraukset. On myös muistettava, mitä kaikkea yksilöt ja yhteisöt voivat tehdä esimerkiksi päästöjen vähentämiseksi.

 

Lisätietoja:

 

Puheenjohtaja Juho Kettunen, puh. 0400 970 496